Vuokrausehdot

1. Yleistä vuokrauksesta

Vuokrattava kone toimitetaan asiakkaalle polttoainetankki täynnä, ja se on palautettava vastaavasti tankattuna. Vuokrauksen yhteydessä toimitetaan 20 litran polttoainekanisteri, jonka käyttö on maksutonta.
Mikäli koneen polttoainesäiliö tai kanisteri ei ole täynnä palautettaessa, veloitetaan polttoaineen hinnaksi 2 €/litra sekä erillinen tankkausmaksu 10 €.

Kone on palautettava yleisesti puhtaana ja siistissä kunnossa. Normaaliin käyttöön liittyvä kevyt lika on sallittua, mutta koneessa ei saa olla runsaasti maa-ainesta, savea tai muuta likaa esimerkiksi alavaunun päällä tai ohjaamossa. Mikäli kone palautetaan selvästi likaantuneena, veloitetaan 30,00 € puhdistusmaksu.

Vuokrauksen yhteydessä asiakkaan on todistettava henkilöllisyytensä.


2. Tilauksen peruutus / keskeytys

Tilauksen voi perua veloituksetta viimeistään 1 vuorokautta ennen vuokrauksen alkamista. Mikäli peruutus tehdään myöhemmin, peritään 130,00 € peruutusmaksu.

Asiakas voi pyytää vuokrauksen keskeyttämistä ilmoittamalla siitä vähintään 1 vuorokautta etukäteen, esimerkiksi jos työ valmistuu ennakoitua aiemmin. Tällöin laskutus päättyy ilmoitetun keskeytyspäivän mukaan.


3. Vuokra-aika ja koneen luovutus/palautus

Vuokra-aika alkaa ja päättyy varauksessa sovittuna ajankohtana.

Mikäli kone toimitetaan asiakkaalle, vuokra-aika alkaa sovittuna ajankohtana, johon mennessä kone on asiakkaan käytettävissä. Kone noudetaan pois vuokra-ajan päättymisen jälkeen, ellei toisin ole sovittu.

Mikäli asiakas noutaa koneen itse, koneen saa noutaa aikaisintaan vuokra-ajan alkamisaikana, ja se on palautettava viimeistään vuokra-ajan päättymisajankohtana.

Mikäli kone palautetaan sovittua ajankohtaa myöhemmin, vuokraaja on velvollinen maksamaan lisävuokrasta hinnaston mukaisesti 30€ / alkava tunti.


4. Maksuehdot

Ellei toisin ole sovittu, vuokrauksesta lähetetään lasku vuokrauksen jälkeen asiakkaan ilmoittamaan laskutusosoitteeseen tai sähköpostiin. Maksuehto on 7 päivää netto, ellei muuta ole sovittu.

Maksun viivästyessä peritään voimassa olevan korkolain mukainen viivästyskorko sekä mahdolliset perintäkulut.
Vuokranantaja pidättää oikeuden vaatia ennakkomaksua tai vakuutta ennen koneen luovutusta.

Vuokraaja on vastuussa mahdollisista perintäkuluista ja viivästyskoroista, mikäli maksua ei suoriteta ajallaan.


5. Vuokranantajan vastuu

Vuokranantaja vastaa koneen normaalista kulumisesta aiheutuvista korjauksista.
Vuokranantaja ei vastaa koneen käytöstä tai mahdollisesta rikkoutumisesta vuokraajalle aiheutuvista suorista tai epäsuorista kustannuksista tai vahingoista.
Vuokranantajalla ei ole velvollisuutta toimittaa korvaavaa konetta rikkoutuneen tilalle.


6. Vuokraajan vastuu

Vuokraaja vastaa kaikista koneelle vuokra-aikana aiheutuneista vahingoista, jotka johtuvat huolimattomuudesta, virheellisestä käytöstä tai pitkäaikaisvuokrauksissa puutteellisesta huollosta.
Vuokraaja on myös velvollinen korvaamaan kadonneen tai tuhoutuneen kaluston sen todellisen arvon mukaan.

Jos vuokraaja kuljettaa koneen yli 50 kilometrin päähän iisivuokraus Oy:n toimipaikasta joko omalla tai vuokranantajan trailerilla tai muulla kalustolla, ja kone tai traileri rikkoutuu, vuokraaja vastaa välineiden palauttamisesta takaisin toimipaikkaan omalla kustannuksellaan.


7. Käyttörajoitukset

Vuokraaja on velvollinen käyttämään kalustoa vain sille tarkoitetulla tavalla, turvallisuusmääräyksiä ja annettua käyttöohjeistusta noudattaen.
Koneita ei saa käyttää laittomaan toimintaan. Koneiden vieminen Suomen rajojen ulkopuolelle on kielletty ilman vuokranantajan kirjallista lupaa.
Koneen siirtäminen toiselle työmaalle ilman erillistä lupaa on kielletty.


8. Vakuutukset ja omavastuu

Kaikki vuokrattavat koneet on vakuutettu vuokranantajan toimesta. Vuokraajan omavastuu vakuutustapauksessa on 800,00 €.
Vuokraaja vastaa vahingoista, jotka eivät kuulu vakuutuksen piiriin (esim. väärinkäytön aiheuttamat vauriot).


9. Seurantalaitteet

Kaikissa koneissa ja perävaunuissa on GPS-seurantalaitteet varkaustilanteiden ennaltaehkäisemiseksi. Vuokranantajalla on oikeus seurata laitteiden sijaintia vuokrauksen aikana.


10. Perehdytys ja käyttövastuu

Vuokraaja saa perehdytyksen laitteen käyttöön ennen vuokrauksen alkamista. Vuokraaja vastaa koneen oikeasta ja turvallisesta käytöstä sekä siitä, että käyttäjällä on riittävät taidot ja fyysiset edellytykset laitteen hallintaan.


11. Force majeure

Vuokranantaja ei vastaa vuokrauksen estymisestä tai viivästymisestä, jos se johtuu ylivoimaisesta esteestä, kuten työtaistelutoimista, sääolosuhteista, viranomaismääräyksistä, onnettomuudesta tai muusta poikkeuksellisesta ja vuokranantajasta riippumattomasta syystä.


12. Vastuunrajoitus

Kaikki laitteet käytetään vuokraajan omalla vastuulla. Vuokranantaja ei ole vastuussa henkilövahingoista, omaisuusvahingoista tai kolmannen osapuolen vahingoista, jotka aiheutuvat koneen käytöstä vuokra-aikana.

Scroll to Top